Reilu viikko sitten sain kuvata Rautalammin Kerkonkoskella sinisorsapoikuetta, joka oli koko alkukesän viettänyt maatilan käytöstä poistetussa lietelantasäiliössä.
Alun perin emon mukana poikasia oli ollut seitsemän, mutta nyt perhe oli kutistunut tuntemattomasta syystä viisihenkiseksi.
Yhden kerran poikue oli jo saatu suurella vaivalla kalastettua pois säiliöstä, mutta ne olivat palanneet paikkaan hyvin nopeasti. (more…)
Pitkän tauon jälkeen kirjoitin Retkipaikkaan osin henkilökohtaisiin lapsuusmuistoihini perustuvan jutun suuresta kuusesta, joka oli vuosia sitten selvinnyt hengissä salamaniskusta.
Viereisessä kuvassa sukulaiseni Hannu Roivainen syleilee Alapitkän jättikuusen suurta jälkeläistä tarinan sankarin häämöttäessä jyhkeänä taustalla. (more…)
Vajaa viikko sitten eräs lukijani soitti ja kertoi käenpoikasen olevan hänen pihassaan. Pienellä viiveellä – kaksi tuntia – kiiruhdin ihailemaan ja kuvaamaan lintua.
Onneksi se oli edelleen paikalla, ja sain jopa sitä hiukan kuvattuakin huolimatta sateenharmaasta päivästä. Kovin kauan käki ei kuitenkaan enää viihtynyt paikalla. Syy lienee se, ettei pihasta löytynyt enää riittävästi ravintoa, joten käki ja sen leppälintuemot siirtyivät noin vajaan kilometrin päähän.
Kiitokseksi onnistuneesta käynnistä lupasin ilmoittajalle laittaa käenpoikasesta lyhyen videon nettiin. Tämän lupauksen siis nyt oheiselle videolla lunastan.
P.s. Vaikka videon nimi on ’Käenpoika pihassa”, sitä ei ole kuvattu pihassa vaan itse asiassa pihoissa eli kolmen toistensa naapureina olevan talon pihassa.
Kuinka moni tiesi, että haarapääsky rapsuttaa itseään eri tavalla kuin suurin osa muista linnuista. Minä en ainakaan.
Ruumiinrakenteestaan johtuen – sen jalat ovat suhteellisen takana – haarapääsky näet joutuu kurottamaan jalkansa siiven yläpuolelta eikä alapuolelta, kuten yleensä muut linnut tekevät. Esim. kuovi tällä aiemmin julkaisemallani videolla.
Itse asiassa en tiedä vieläkään kovin monia asioita haarapääskyistä, koska en asu maaseudulla vaan taajamassa. Haarapääskyjen kuvaaminenkin on jäänyt osin tästä syystä erittäin vähälle. Tärkein syy vähäiseen kuvamäärään lajista on kuitenkin se, etten kovin mielelläni kuvaa mitään itselleni vieraiden ihmisten pihoissa.
Nyt nähtävätkin kuvat ovat olen ottanut käydessäni vierailemassa tuttavieni luona Tervossa. En kuitenkaan yleensä kyläilyjen yhteydessä sorru kuvaamiseen, mutta tällä kertaa linnut olivat niin poikkeuksellisen helposti kuvattavissa, etten malttanut olla käyttämättä ”muutamaa” minuuttia niiden dokumentointiin. (more…)
Kuopion Petosen kaupunginosassa ottivat asukkaat 26.6. kiinni haukan, jonka asiat eivät näyttäneet olevan kunnossa.
Paikalle kutsutut poliisit toimittivat linnun ensin eläinlääkärien tarkastettavaksi. Tämän jälkeen lintu puolestaan päätyi Karttulaan Tarja Jauhiaiselle, joka on luvanvarainen luonnoneläinten hoitaja.
Muutamaa päivä myöhemmin Tarja vei linnun Ähtärin eläintarhaan hoitoon ja jatkotutkimuksiin.
Tällä hetkellä ilmeisesti metsästyshaukaksi koulutettua lintua pidetään nuorena aavikkohaukkana tai mahdollisesti aavikkohaukan ja tunturihaukan risteytymänä. Ähtärin eläinpuisto selvittää asiaa edelleen.
Aavikkohaukka
Aavikkohaukka (Falco cherrug) on aukeiden arojen ja tasankojen asukas. Sen pesimäalue ulottuu Itä-Euroopasta aina Mantsuriaan asti Aasiassa. Suomessa lajia on tiettävästi tavattu aiemmin vain viidesti (alla olevan kommentin perusteella korjattu tieto).
Näe lintu videolla ja kuule Tarja Jauhiaisen kertovan linnusta.
Vigelandin patsaspuisto on maailman suurin yhden taiteilijan töihin perustuva patsaspuisto. Tämä norjalaisen Gustav Vigelandin vuosina 1939 – 1949 suunnittelema ja toteuttama patsaspuisto on sekä hämmentävä että hämmästyttävä osoitus yhden taiteilijan luomisvoimasta.
Puiston ihmisen elämää eri vaiheissaan kuvaavat yli kaksi sataa metalli- ja graniittipatsasta ovat puhuttelevuudessaan vertaansa vailla. Patsaat on sijoitettu 850 metrin matkalle viiteen ryhmään, joista jokainen muodostaa oman kokonaisuutensa: pääportti, silta, suihkulähde, monoliitti sekä Elämänpyörä. Näistä suurin on korkealle kohoava ihmishahmojen peittämä graniittinen monoliitti, jota ympäröivät kymmenet kookkaat graniittipatsaat. (more…)