Viikko sitten tein lyhyen löytöretken Suonenjoen Kourujoelle.
Kohteena oli Kourujoki ja pieni koski, jonka yläosan tunsin hyvin, mutta en ollut koskaan vaivautunut tutkimaan tieltä piilossa olevaa kosken alaosaa.
Eikä retkeni todellakaan mennyt hukkaan, sillä näin heti millaisia mahdollisuuksia valokuvaukselle pieni koski kallitöyräineen tarjosi juuri syksyn vähäisen valon aikaan. (more…)
Tiesitkö että talipallojen ja rasvatankojen mukana tulevat muoviset verkkosukat voivat olla uhka linnuille? Linnut voivat nimittäin takertua niihin jaloistaan kiinni ja loukata itsensä vaarallisesti. Lisäksi oksaan ripustettua puolityhjänä lötköttävää värillistä verkkopussia ei voi juuri kutsua pihan kaunistukseksi.
Tee siis itse turvallinen, tyylikäs ja edullinen talipalloautomaatti.
Tarvikkeet:
1) Ohutta puutarhan metalliverkkoa (itse ostin kesällä rullan 120 cm korkeaa verkkoa muuhun käyttöön).
2) Kukka-amppelin pidikkeet ( Itse irrotin kesäkukkien mukana tulleesta muovisesta amppelista).
Ne voi melko helposti tehdä myös muovinarusta, muovipäällysteisestä sähkölangasta tai muusta metallilangasta.
Maapähkinät ovat kohtuullisen edullinen ja ennen kaikkea siisti tapa ruokkia kotipihan lintuja talvella. Tiesitkö muuten että jopa 45 % auringonkukansiemenen painosta on kuorta.
Kokonaiset ja jopa puolikkaatkin maapähkinät vaikeuttavat kuitenkin monien pienempien lintujen ravinnonsaantia melkoisesti.
Siksi on järkevää murskata maapähkinät joko käsin tai tehosekoittimella. On kuitenkin hyvä tietää, että riippumatta murskaustavasta valmiista murskeesta pitäisi siivilöidä kaikki jauhomainen aines pois.
Maapähkinäjauho on nimittäin ongelmallista kahdesta syystä: Ensinnäkin se kostuu helposti ruokinta-automaatissa ja sitten paakkuuntuessaan ja mahdollisesti jäätyessään saattaa tukkia automaatin kokonaan.
Mikä pahempaa, märkä pähkinäjauho pilaantuu helposti, eikä ole enää sen jälkeen soveliasta pikkulintujen ravinnoksi.
Mikä neuvoksi, sillä maapähkinöitä murskatessa jauhoa syntyy yllättävän runsaasti?
Itse olen kokeillut seuraavaa omaa reseptiäni hyvällä menestyksellä:
Maapähkinänäjauhopallojen resepti
4 osaa maapähkinäjauhoa
2 osaa sulatettua sian ihraa (käsittääkseni kookosrasva ajaa saman asian)
1½ osaa rypsiöljyä.
(huom. olen mitannut aineiden määrät tilavuusmittoina eli desilitroina, en painomittoina)
Maapähkinäjauhot sekoitetaan kuumaan öljyyn, jotta öljy imeytyy ja kyllästää jauhot mahdollisimman hyvin ja siten estää niiden kastumisen. Tämän jälkeen lisätään sulatettu kiinteä rasva.
Saadusta puurosta voi sitten pyörittää palloja tai vaihtoehtoisesti tehdä rasvatankoja.
Se, kuinka jähmeää seoksesta tulee, riippuu tietenkin käytettyjen aineiden keskinäisestä suhteesta.
Yllä oleva resepti on tehty kunnon pakkasia varten, ja olen testannut sen toimivuuden pakastimessa. Valmiin seoksen ei siis pitäisi muuttua kivikovaksi kovallakaan pakkasella.
Leudommissa lämpötiloissa seos on puuromaisen pehmeää, mutta linnut eivät ole siitä valittaneet vaan se on kelvannut niin tikoille, tiaisille kuin pikkuvarpusillekin. Ongelma on siis lähinnä esteettinen.
Jos kuitenkin haluaa seoksesta paremmin leudommille keleille sopivaa, öljyn määrää pitää vähentää.
Ennakkovaroitus: Tämän jutun kuvat eivät ole todellakaan sellaisia, joista voisin olla ammatillisesti ylpeä. Parempia en yksinkertaisesti saanut otettua talvipäivän hämärässä yllättäen eteeni tulleessa tilanteessa.
Olin jo jonkun aikaa seurannut yksin rauhallisesti uivan kuikan liikkeitä, kun samalle lahdelle ilmestyi nelihenkinen laulujoutsenperhe.
Aikuiset linnut eivät näyttäneet olevan juurikaan kiinnostuneita yksinäisestä kuikasta, mutta nuoret linnut lähtivät sen sijaan uimaan suoraan sitä kohti.
Tämän nähdessään kuikka puolestaan lähti kiireettömästi lipumaan kauemmaksi.
Nuoret linnut tavoittivat sen kuitenkin melko nopeasti, jolloin kuikalle jäi vain yksi vaihtoehto.(more…)
Kyllästyin lopulta siihen, että jouduin vähän väliä puhdistamaan muutama vuosi sitten ostamaani lintujen ruokinta-automaattia ruokintalautaselle kertyvän veden aiheuttamien ongelmien takia.
Muovisessa automaatin ruokintalautasen yläpuolella olevassa sadelipassa oli nimittäin kaksi selvää rakenteellista vikaa: se oli liian kapea ja lisäksi se oli niin väljä, että automaatin ulkoseinää pitkin valuva vedestä osa pääsi valumaan aina syöttölautaselle asti. (more…)
Aamupäivä alkoi tavanomaisesti taivaan tarkkailulla.Kun sitten kävi selväksi, että ilma oli kirkastumassa pakkasin kuvausvarusteet kuvakoniini karauttaakseni kohti kuukkelimetsää.
Ehdin kuitenkin hädin tuskin satulaan, kun puhelin soi: ”Nyt se kuikka on täällä aivan kuvausetäisyydellä”, ilmoitti ystävällisesti monivuotinen lukijani. (more…)
Tänään oli pimeä, sateentihkuinen ja sumuinen päivä, joten hellyttävien kuukkelien sijasta päätin viettää päivän aivan yhtä hellyttävän ystäväni Hylätyn Nallen kanssa.
Suuntana oli tällä kertaa pari viikkoa sitten löytämäni autio talo, josta tiesin löytäväni jälleen kerran mielenkiintoisen värimaailman.
Tämänkertainen kohteemme oli hylätty lattialta löytyneiden sanomalehtien perusteella 1990-loppupuolella. Mahdollisesti vuonna 1997. (more…)
Olen edelleen käynyt säännöllisesti kuukkeleitani tapaamassa.
Viikonloppuna ja eilen tein kaksi turhaa käyntiä, sillä en nähnyt kummallakaan kerralla vilaustakaan linnuista.
Syy lienee ollut pilvisten päivien tumma harmaus. Sellaisina päivinä kaikkien järkevien olentojen pitäisi pysyä kotonaan, minkä kuukkelit ilmeisesti olivat ymmärtäneet minua paremmin.
Toisella kerralla en tavoittanut edes yhtään minkään sortin tiaista.
Tänään oli onneksi pitkästä aikaa valoisa päivä, joten suunnistin toiveikkaana kohti kuukkelieni naavametsää. Eivätkä ystäväni pettäneet nytkään, vaikka tällä kertaa ne ilmestyivät kuvaspaikalle vasta reilun puolen tunnin odottelun jälkeen. (more…)