Parhaimmillaan Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskii on ollut kuvatessaan ihmisiä.
Niitä ja muita kansatieteellisiä kuvia hänen nimeään kantavassa kokoelmassa onkin runsaasti.
Todella monet hänen henkilökuvistaan ovat hyvin puhuttelevia. Mennyt ja kauan sitten kadotettu maailma tulee niissä meidän kaikkien ihmeteltäväksemme – vieläpä värikuvina.
(kuvat: Prokudin-Gorskii Collection, Library of Congress)
Vaikka viime päivinä olenkin innokkaasti tutkinut valokuvauksen historiaa käymällä lävitse Prokudin-Gorskii -kokoelmaa, ei se tarkoita, ettenkö olisi ehtinyt myös kuvaamaan lähiluontoani. (more…)
Prokudin-Gorskii -kokoelman Murmanskin radanvarren kuvauspaikat ovat monelle suomalaiselle tuttuja ainakin sotahistorian kautta, sillä ne olivat poikkeuksetta myös jatkosodan taistelupaikkoja.
Kokoelman kuvien taso on hyvin kirjava. Osiin kuvista ei ole tarvinnut juurikaan tehdä korjailuja, jotta ne näyttäisivät siedettäviltä.
Tästä vierellä esimerkki rajusti rajatusta kuvasta itävaltalaisten sotavankien vankileiriltä.
– Mutta oho, eikös tämä itävaltalainen vanki olekin itse ….? Ainakin on aivan samannäköinen. Tosin virallisen historiankirjoituksen mukaan tuo valitettavan kuuluisa itävallassa syntynyt saksalainen ei koskaan ollut sotavanki. (more…)
Prokudin-Gorskii kokoelman kuvat on jaettu aiheiltaan erilaisiin ryhmiin. Yksi tällainen koostuu Murmanskin radan ympäristöstä otetuista kuvista, joista suuri osa on otettu Venäjän Karjalan alueelta.
Tämän ryhmän mielenkiintoisimpia kuvia ovat ehkä Ääniseen laskevan Suunujoen (ven. Suna) maisemissa otetut kuvat. Useissa varsinaisista jokikuvista näkyy kauniina käytettyjen pitkien valotusaikojen vaikutus.
Venäläinen Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskii (1863-1944) oli valokuvaaja ja tiedemies.
Hänen ehkä kunnianhimoisin projektinsa oli tallentaa vuosina 1909-1915 elämää ympäri laajaa Keisarillista Venäjää.
Se, mikä tekee kokoelmasta mielenkiintoisen, on siihen aikaan lähes tuntemattomien värikuvien suuri määrä. (more…)
Pakkohan sen onnen oli vaihtua:
Tänään oli hieno pakkaspäivä ja viikonlopun hämärässä kuvaamani rastaat olivat edelleen reviireillään vartioimassa arvokkaita ruokavarastojaan. Kaiken lisäksi linnut ymmärsivät asettautua paikoille, joista saatoin poimia itselleni niin tärkeitä värejä kuviin.
Saamieni värikkäiden kuvien lisäksi olen tyytyväinen kahteen kuvaan, joissa lumi on hyvin tärkeässä roolissa. Toisessa niistä räkättirastas on ruokailemassa lumipenkan takana, jolloin siitä näkyy lähinnä vain päänseutu. Toisessa taas sama lintu on lennähtänyt lepäämään kauniin lumipeitteisen männyn oksalle. (more…)
Eipä tullut kunnollista kuvauspäivää tästäkään päivästä, sillä taivas oli paksun pilvipeitteen pimentämä.
Kuukkeleita oli siis turha mennä moikkaamaan, joten päädyin kuvaamaan kahta talvehtivaa räkättirastasta. Toinen linnuista asustelee itse asiassa vain parin sadan metrin päässä kotoani.
Vietin lintujen kanssa ainoastaan reilun tunnin, mutta tuonakin aikana ehdin jälleen kerran todeta, ettei maahamme jostain syystä talveksi jääneiden muuttolintujen kohtalo ole todellakaan kadehdittava. Niiden elämä on varsinaista eloonjäämiskamppailua.
Kuukkeli lumisella oksalla.
Tie vei tänään kuukkelimetsään lähes kahden viikon tauon jälkeen.
Ilmeisesti päivän piteneminen on jo vaikuttanut kuukkelieni päiväaikatauluihin, sillä sain odotella pari tuntia lintujen ilmestymistä paikalle.
Kuvauspaikka oli juuri niin luminen, kuin sen saattoi odottaakin olevan. Valitettavasti vain valoa ei edelleenkään ollut ruhtinaallisesti, mikä vaikutti käytettäviin suljinaikoihin.
Maaliskuussa 2010 sain lukijaltani ilmoituksen pihassa paljon viihtyvästä kesynoloisesta viirupöllöstä.
Ymmärsin kuitenkin heti, ettei kyse ollut kesystä tai pelottomasta pöllöstä, vaan talven aikana tapahtuneen myyräkannan romahduksen nälkiinnyttämästä linnusta, joka oli viimeisenä konstinaan tullut pyydystämään piharuokinnalla mahdollisesti vierailevia hiiriä.
Kävin paikalla seuraavana päivänä tarkoituksenani yrittää ottaa lintu kiinni ja toimittaa sitten hoitoon.
Valitettavasti en tässä kuitenkaan onnistunut, sillä vaikka lintu oli selvästi aivan voimiensa äärirajoilla, se ei kuitenkaan päästänyt ihmistä lähelleen, vaan lensi vaivalloisen näköisesti kauemmaksi.
Linnun voimia säästääkseni tein haavini avulla vain yhden kiinniottoyrityksen, jonka se siis väisti lentämällä karkuun. Niinpä päätin palata paikalle heti, kun olisin saanut lainaan lintujen kiinniottoon tarkoitetut verkot.
Tätä tilaisuutta ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä seuraavana päivänä linnun oli nähty tipahtavan lumihankeen kesken lennon. Myöhemmin siitä löytyi paikalta enää joitakin höyheniä. (more…)
Muutama aamu sitten heräsin ihmettelemään budoaarini ikkunaan yön aikana muodostuneita kuurankukkia tai paremminkin huurrekiteitä.
Etenkin minua kiinnosti useiden kiteiden samankaltaisuus: Miten voi olla mahdollista, että niinkin monimutkaiset mutta ilmeisen sattumanvaraisesti syntyneet geometriset rakenteet voivat muistuttaa toisiaan niin paljon? (more…)