Hirviperhe taistelee hengestään – Dramatiikkaa RautalamminTyyrinvirralla v. 2004.
Kävin tänään pikaisesti Rautalammin Tyyrinvirralla. Tukkoinen sää toi mieleen muistot samanlaisesta päivästä v. 2004, jolloin jouduin yllättäen seuraamaan hirviperheen kamppailua hengestään:
Itsenäisyyspäivä valkeni pilvisenä ja pimeän harmaana. Sään antamatta masentaa itseäni lähdin vielä kerran kuvaamaan Rautalammin lähellä olevaan sulaan hetkesi pysähtynyttä pikku-uikkua. Ilmojen jumalat eivät kuitenkaan suostuneet hymyilemään minulle, vaan paksupilviverho pysyi järkähtämättä paikallaan estäen virkeäliikkeisen linnun kuvauksen.
Tämän takia suunnistin Tyyrinvirralle tervehtimään siellä talvehtivia joutsenia. Aikani siinä ihasteltuani kauniita kansallislintujamme katseeni kiinnittyi äkisti muutaman sadan metrin päässä alajuoksulle ilmestyneeseen kolmeen nopeasti uivaan tummaan hahmoon. Pelkillä silmälaseilla en kyennyt eläimiä tunnistamaan, ja vasta kiikarit silmilleni nostettuani tajusin tyrmistyksekseni kolmen hirven kamppailevan hengestään melko voimakkaasti virtaavassa kapeikkokohdassa.
Tässä vaiheessa ryntäsin kiireen vilkkaa hakemaan kameraani autoni takapenkiltä. Koska aika oli kortilla, minun oli tyytyminen siihen, mitä sillä hetkellä oli nopeasti käytettävissä. Onneksi kamerassani oli kiinni 300 mm:n kuvanvakaajalla varustettu objektiivi, joten saatoin toivoa saavani edes jossain määrin järjelliset kuvat käsivaralta niissä olosuhteissa siltä etäisyydeltä.
Tällä välin hirviemo ja kaksi sen vasaa jatkoivat yhä järjen vastaista vastavirtaan uimistaan. Äkkiä ne kuitenkin kääntyivät pyrkimään kohti rantaa kohdassa, jossa näytti olevan kaikkein levein jäänreuna.
Sen saavutettuaan emo ryhtyi päättäväisesti murskaamaan etukavioillaan jäätä edeltään vasojen seuratessa aivan sen hännässä kiinni. Jään särkymisestä syntynyt ääni ei jaksanut kantautua sillalle asti, mutta emon ympärillä valkoisena kuohuna poreilevasta vedestä pystyin päättelemään sen valtavan voiman, jota tuo suuri eläin joutui käyttämään raivatakseen tien riittävän tukevalle jäälle.
Noin kolmen minuutin kuluttua vaikuttava luonnonnäytelmä olikin ohitse ja hirvet ponnistivat yksitellen ja vettä valuen jään päälle kadotakseen viivyttelemättä suometsän armahtavaan suojaan.
Se, että en enää ensi säikähdyksen jälkeen ollut harkinnut apuvoimien kutsumista hätiin, johtui yksinkertaisesti siitä, että tunsin paikan ja tiesin rannan olevan riittävän matala hirvien onnistuneelle maihinnousulle. Kaiken varalta olin kuitenkin kaivanut puhelimen vaatteideni kätköistä nopeammin saavutettavaan taskuun.
LuonnOLLIsesti,
Olli
1 Comment
Vesa
Vaikuttavia kuvia, joissa näkyy vasojen luottamus emoonsa vaikka tilanne on kriittinen.